Luontaishoidot Heli Penttilä
Shiatsuterapeutti Heli Penttilä

Shiatsuterapeutti, luontaisterapeutti, reikihoitaja Heli Penttilä

Hoitohistoriani alkaa vuodesta 1980, jolloin valmistuin kosmetologiksi. Hoitotyö jäi silloin pelkäksi harrastukseksi; työskentelin pitkään aivan muilla aloilla ja vapaa-ajalla tein jonkin verran kosmetologin töitä. Ajatus hoitamisesta ammattina ei kuitenkaan jättänyt rauhaan.

Seuraava askel siihen suuntaan oli tutustuminen reiki-energiahoitoon. Suoritin 1-tason reikikurssin vuonna 2002 ja 2-tason vuonna 2004. Perustin sivutoimisen toiminimen ja minulla oli kodin yhteydessä hoitohuone. Yhä vahvistui ajatus, että hoitaminen on minun juttuni ja haluan auttaa ihmisiä voimaan paremmin.

Hakeuduin lisäkoulutukseen. Valmistuin vuonna 2010 AK Luontaisterapiaopiston 1,5 vuotta kestäneestä koulutusohjelmasta luontaishoitajaksi. Sen jälkeen seurasi vuoden mittainen erikoistumiskoulutus shiatsuterapeutiksi, josta valmistuin 2012. Kokopäiväiseksi yrittäjäksi ja hoitajaksi siirryin jo keväällä 2009, kun löysin Hyvinvointicenterin ja liityin sen mainioon joukkoon. Suoritin Luontaisterapiaopistossa vielä 2,5 vuoden mittaisen luontaisterapeuttikoulutuksen, josta valmistuin 2018.

Oppiminen jatkuu, sillä shiatsun perustana oleva perinteinen kiinalainen lääketiede on pohjaton kaivo, josta voi ammentaa jatkuvasti lisää tietoa. Jokainen asiakastapaaminenkin antaa aina uutta.

Ihminen on ihmeellinen kokonaisuus, ja on kiehtovaa todeta, kuinka kehossa ja mielessä kaikki vaikuttaa kaikkeen.

Kiinalaisessa hoitotieteessä ihmistä käsitellään kokonaisuutena, jossa otetaan huomioon myös elämän olosuhteet sekä henkinen puoli, eikä pelkästään fyysiset oireet. On mielenkiintoista löytää näennäisesti toisistaan riippumattomien oireiden taustalta yhteinen tekijä, ja suunnitella sitä korjaava hoitokokonaisuus.

Hoidot ovat myös mukava tapa rentoutua, pysähtyä hetkeksi elämän hälinästä, saada lievitystä lihaskireyksiin ja stressiin sekä vauhtia aineenvaihduntaan. Aina ei tarvitse mennä syvällisyyksiin asti! Tämän päivän elämä on haastavaa ja rankkaa, levotonta ja kiireistä; on ihanaa tarjota asiakkaalle pieni pysähdys, hetki lepoa.

metsä
Shiatsuterapeutti, luontaisterapeutti, reikihoitaja Heli Penttilä
Hyvinvointicenter, Valtakatu 4 A, Pori | 040 746 5104 | helitmi[at]gmail.com