Heli Penttilä

Kukkaterapia

Kukkaterapia on englantilaisen lääkärin Edvard Bachin kehittämä hoitomuoto, jossa lääkkeenä käytetään kasviuutteita. Bach tutki kasveja ja havaitsi, että eri kasveilla on erilaista energiaa. Erityisellä menetelmällä tämä energia voidaan uuttaa kasveista ja käyttää lääkkeenä. Kuulostaa kummalliselta – mutta on havaittu toimivaksi.

Voidaan ajatella, että ihmismieli on tietokone, johon koko elämämme ajan syötetään erilaista tietoa, ja kone toimii tämän syötetyn tiedon pohjalta. Jossain elämän vaiheessa, esimerkiksi varhaisessa lapsuudessa, on mielen tiedostoon saattanut päästä eräänlainen "haittaohjelma", joka tietämättämme ja tajuamattamme saa meidät toimimaan tietyissä tilanteissa tietyllä tavalla. Se ei ehkä ole paras mahdollinen tapa toimia, mutta reagoimme automaattisesti. Jälkeenpäin saattaa harmittaa, miksi nyt taas tein tai sanoin noin.

Tämän "haittaohjelman" hävittämiseen sopii kukkaterapia. Erilaisiin reaktiomalleihin on omat uutteensa. Esimerkiksi selittämättömiin, järjenvastaisiin pelkoihin, huonoon itsetuntoon, riippuvuuksiin, ylisuorittamiseen, toisten tahtoon taipumiseen jne. Kukkaterapia toimii erinomaisesti esimerkiksi yksilöidyn shiatsun tai muun hoidon tukihoitona, mutta sitä voidaan toki käyttää aivan itsekseenkin. Oikean uutteen löytämiseksi käydään perusteellinen keskustelu, jossa kartoitetaan ongelma, josta halutaan päästä eroon. Kasviuutteita nautitaan kerrallaan kolmen viikon kuuri, jonka jälkeen pidetään tauko ja tilanne tarkistetaan.

Muun hoidon ohessa: uutepullo 3 viikon kuuriin 10 €

Erikseen: kartoitushaastattelu 30 min + uutepullo 3 viikon kuuriin 40 €

metsä
Shiatsuterapeutti, luontaisterapeutti, reikihoitaja Heli Penttilä
Hyvinvointicenter, Valtakatu 4 A, Pori | 040 746 5104 | helitmi[at]gmail.com